Aistiharjoitukset:


Näkö

-Lapset menevät rinkiin makaamaan mahalleen kasvot kohti muita. Pyydetään laittamaan ringissä olijoita silmät kiinni ja peitetään joku lakanalla. Sitten saa avata silmät ja arvataan, kuka puuttuu.

-Katso ja tee perässä: Hypitään ja kysytään ensin lapsilta, mitä ohjaaja tekee. Tämän jälkeenpyydetään toistamaan liikettä. Sitten keskeytetään ja pienen tauon jälkeen otetaan uusi liike ja tehdään samalla tavalla. Muita liikkeitä esim. käden pyöritys sekä ympäripyöriminen.

Tasapaino

-Asetetaan lattialle valmiiksi jalan- ja kädenjäljet, joita on tarkoitus seurata. Kerrotaan lapsille, että lähdetään seuraamaan metsänpeikkoa. Matkalle voi laittaa lisähaastetta, esimerkiksi jos jäljet vaihtelevat käsien ja jalkojen välillä tai ylitetään penkki.

-Lapset kulkevat penkkiä pitkin, heille kerrotaan esimerkiksi että tarkoituksena on ylittää joki siltaa pitkin. Lapsen vierellä pitää kulkea, kun he kävelevät jokainen vuorollaan penkkiä pitkin.

Kuulo

-Aluksi keskustellaan mitä mikin eläin sanoo. Sitten toinen ohjaajista menee piiloon. Toinen kertoo, että tolpan takana on esimerkiksi lehmä ja kun kuulette lehmän ammuvan, ottakaa hänet kiinni. Pitää olla ihan hiljaa, että kuulee äänen. Lehmä ammuu ja lapset lähtevät ottamaan ohjaajaa kiinni. Hän, joka saa ensimmäisenä lehmän kiinni, on seuraava eläin. (Ei välttämättä tarvitse kahta ohjaajaa.)

-Rummutetaan kehärummulla eri tavalla ja lasten tulee matkia rummutuksen tahtia eri kävely- ja juoksutyylein.

Tunto

-Asetetaan eri tuntuisia pintoja ympäri salia jokaiselle lapselle oma, jonka luokse he menevät seisomaan. Annetaan merkki, jonka jälkeen pitää vaihtaa paikkaa. Jalkapohjilla on tarkoitus kosketella pintaa

-Viimeisenä voi pitää rentoutus hetken. Lapset asettuvat patjalle makaamaan ja sulkevat silmänsä. Taustalle laitetaan soimaan hiljainen ja rauhallinen musiikki. Lapsia sivellään esim. huiveilla tai sulilla.