NALLEN TALVIPÄIVÄT


ULKONA OLI KOVA PAKKANEN. NALLE NUKKUI PESÄSSÄÄN, KUNNES KUULI LINTUJEN LAULAVAN. NALLELLE TULI KYLMÄ JA
SE TÄRISI NOUSTESSAAN YLÖS. SE HIEROI UNISIA SILMIÄÄN JA LÄHTI AAMUKÄVELYLLE. NALLE HYPPELI ETEENPÄIN JA
NAUTTI LUMESTA.

SITTEN NALLE ALOITTI AAMUJUMPAN. ALUKSI HÄN KURKOTTI NIIN KORKEALLE KUIN PYSTYI JA SEN JÄLKEEN MENI ALAS
MAAHAN NIIN PIENEKSI KUIN PÄÄSI. NALLE HYPPI VIISI X-HYPPYÄ. TÄMÄN JÄLKEEN SE PYÖRITTI KÄSIÄÄN YMPÄRI MONTA
KERTAA. LOPUKSI SE VIELÄ VENYTTELI HAUKOTELLEN.

AAMUJUMPAN JÄLKEEN NALLE LÄHTI KÄVELYLLE. VÄLILLÄ SE KONKKASI OIKEALLA JALALLA JA SEN JÄLKEEN VASEMMALLA
. NALLE KULKI HYVIN MUTKAISTA TIETÄ JA KÄÄNTYI MONTA KERTAA MENNEN VÄLILLÄ YMPYRÄÄKIN.

SITTEN NALLE HIEROI MAHAANSA HUOMATEN, ETTÄ SILLÄ OLI NÄLKÄ. NALLE SAI AJATUKSEN JA HYPPÄSI TASAJALKAA ILMAAN:
”MENEN PYYTÄMÄÄN KASSI-KARHULTA HUNAJAA!” NALLE LÄHTI JUOKSEMAAN VÄISTELLEN VÄLILLÄ ETEEN TULEVIA PUUN OKSIA.
MATKA OLI PITKÄ JA NALLE ALKOI VÄSYÄ. NIINPÄ SE KEKSI, ETTÄ VOISI OIKAISTA PENSASAIDAN LÄPI. NALLE MENI MAAHAN JA
RYÖMI AIDAN ALITSE.

NOUSTUAAN YLÖS NALLE PUTSASI ITSENSÄÄN LUMESTA JA JATKOI MATKAA. NYT HÄN NÄKI JO KASSI-KARHUN OVEN.
HÄN HIIPI VAROVASTI OVELLE JA KOPUTTI. KASSI-KARHU YLLÄTTYI ILOISESTI JA HALASI NALLEA.
SITTEN NE SÖIVÄT YHDESSÄ MAUKASTA HUNAJAA. LOPULTA KASSI-KARHU JA NALLE OLIVAT NIIN TÄYNNÄ
ETTÄ MENIVÄT PÄIVÄLEVOLLE NÄHDEN IHANIA KARHUN UNIA.

PUUHA-NALLEN ”MAAILMANYMPÄRIMATKA”


Puuha-nalle nukkuu talviunta, mutta yhtäkkiä hän herää. Nalle hieroo unisia silmiään ja ihmettelee kirkasta säätä.
Aurinko paistaa taivaalla ja linnut laulavat. On tullut kesä. Puuha-nalle päättää lähteä heti etsimään ystävänsä.
Hän nousee ylös ja venyttelee käsiä ja jalkoja niin pitkiksi kuin vain saa. Hän venyttelee ja venyttelee.
Nyt hän on venytellyt tarpeeksi. Nalle ottaa repun selkäänsä ja lähtee kävelemään.

Puuha-nalle hyppää kannon yli pitkällä loikalla.
Sitten hän kiertää kaikki änen eteensä.
Nalle muistaa myös varoa hämähäkinseittejä joita on joka puolella. Nalle kumartelee ja kyykistelee, välillä jopa konttaa puiden oksien alla.

Yhtäkkiä nalle kuulee käärmeen sihinää. SHHHHHHHHH. Nalle säikähtää ja lähtee juoksemaan karkuun.
HUI!! Nyt Nalle on pääsyt tarpeeksi kauas käärmeestä ja hän alkaa taas kävellä.

Lopulta nalle tulee torin laidalle ja haistaa tuoreen kalan hajun. Siinä samassa nallelle tulee kova nälkä ja hän hieroo murisevaa mahaansa.
Nalle kävelee myyjän luo iloisesti hymyillen ja pyytää kolme kalaa ja palan leipää.
Nalle ottaa vastaan myyjän antamat kalat sekä leivän ja antaa kymmenen euroa myyjälle rahaa.
Nalle laittaa kalat reppuun ja päättää etsiä mukavan paikan jossa voi syödä eväät.

Nalle huomaa että torin vieressä on laituri ja laiturissa on kiinni laiva. Koska laivaan vielä mahtuu, päättää nalle lähteä sen kyytiin.
Hän etsii laivan kannelta mukavan istumapaikan. Kun nalle on päässyt istumaan, hän avaa repun ja ottaa sieltä yhden kalan. Sitten hän syö sen.

Laiva on sillä aikaa lähtenyt liikkeelle kun nalle on syönyt kalaansa. Nalle tuntee kuinka laiva heiluu ja huojuu.
Vaikka nalle itsekin heiluu vasemmalle ja oikealle, ei hän ole huolissaan.
Nalle päättää maata hetken laivan kannella ja katsella taivaalla lipuvia pilviä.

Mutta yhtäkkiä tuuli yltyy ja laiva heiluu aina vain enemmän ja enemmän.
Nalle kierii laivan kannella reunalta toiselle. Kierii ja kierii ja kierii ja kierii.
Onneksi sade ja myrsky laantuvat pian. Mutta kuinka ollakaan, laivan kansi on aivan märkä sateen jäljiltä.
Kapteeni pyytää nallelta apua lattian kuivaamisessa. Nalle suostuu auttamaan ja kuivaa lattiaa iloisesti.
Laivan kansi on iso, mutta onneksi nalle on ahkera ja jaksaa kuivata koko alueen.

Sillä aikaa laiva on tullut satamaan ja nallen on aika poistua laivasta. Nalle ottaa repun selkäänsä ja lähtee kävelemään laituria pitkin.
Laituri on vanha ja laho, ja siinä samassa lauta menee poikki aivan nallen jalan alla. Nalle kaatuu. Nyt nalle yrittää päästä irti,
mutta jalka on jäänyt jumiin. Hän kiskoo ja riuhtoo jalkaa, mutta jalka ei hievahda mihinkään.
Onneksi lähellä lentelevä lokki huomaa nallen hädän ja auttaa nallea.
Nyt kun jalka on taas vapaana, hypähtää nalle onnellisena ilmaan monta kertaa.
Kiitokseksi nalle antaa lokille palan leipää repustaan. Sitten matka jatkuu.

Nalle kävelee ja kävelee kunnes tulee vuoren juurelle. Koska nalle tykkää kiipeilystä, päättää hän kiivetä vuoren huipulle.
Ja niin nalle aloittaa kiipeämisen yhä ylemmäs ja ylemmäs ja ylemmäs ja ylemmäs…

Vihdoin nalle pääsee vuoren huipulle. Matkasta uupuneena hän istahtaa kivelle ja miettii mitä tekisi.
Ympärillä alkaa olla jo ihan pimeää eikä nalle näe enää kunnolla. Samassa nalle näkee pienen matkan päässä valoa.
Se on nuotio. Nalle lähtee hiipimään kohti nuotiota, sillä häntä kiinnostaa kovasti mitä nuotion luota löytyy.
Ja pian hän onkin jo perillä. Ja ketkä siellä odottavatkaan. Kaikki nallen ystävät ovat saman nuotion äärellä!!
Nalle halaa ystäviään ja istahtaa nuotion ympärille muiden kanssa. Retki on päättynyt.
On aika kertoa mitä kaikkea hän oli matkalla nähnyt.

Mitä näit matkalla?
Miltä matka tuntui?